Mustia pilviä

Olen F:n avulla onnistunut pääsemään irti taipumuksestani masentuneisuuteen. Ennen saatoin usein vaipua epätoivoisiin ajatuksiin, ja maailma näytti synkältä paikalta elää ja olla. Avain parantumiseen oli asian tiedostaminen. Nyt kun huomaan mustien pilvien päässäni kasvavan, muistan ajatella että mieli tässä tekee tepposia ja oikeastihan kaikki on hyvin. Nykyään tämä riittää pitämään synkät ajatukset loitolla.

Olen miettinyt millainen olen ollut tuossa synkeässä tilassa ja miksi. Suhteemme alkuaikoina saatoin vielä vaipua synkkyyteen. Tämä synkeä minä on oikeastaan ihan eri persoona kuin normaali minä. Hän on kylmä eikä rakasta mitään: ei itseään, ei maailmaa eikä myöskään F:ää. Mitä ihmettä? Mitä mielessä silloin oikein tapahtuu?

Olen myös huomannut että esim. stressaava elämäntilanne saattaa muuttaa muitakin miehiä kylmiksi kumppaniaan kohtaan samalla tavalla kuin minut ennen. Onko kyseessä jokin primitiivinen reaktio joka on joskus muinoin ollut hyödyllinen elonjäämisen kannalta? Voisi kuvitella että esim. perhettä puolustaessa on edullista jos pystyy keskittymään vain taisteluun ja unohtamaan rakkaidensa olemassaolon. Ja kun nyt ei tarvitse tapella henkensä edestä, käykö niin että tuo tila ei purkaudu itsestään vaan voi kestää pitkäänkin?

Oli miten oli, meidän oloissa tuolla ominaisuudella ei ole oikein käyttöä. Stressaavassa elämäntilanteessa paljon parempi vaihtoehto olisi masentuneisuuden ja kylmyyden sijaan hakea voimia parisuhteesta. Se onnistuu kun tiedostaa tuon reaktion pöljyyden tässä yhteiskunnassa.

T

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s