Onko parisuhde aina kompromissi?

kompromissi = sopuratkaisu, myönnytys, sopimus.

lähde: http://www.suomisanakirja.fi/kompromissi

Kuuntelin taannoin työpaikan kahvipöydässä, miten eräs herra selitti hieman ärsyyntyneenä, että viikonloppuna on sitten pakko lähteä vaimon kanssa paikalliseen ostoskeskukseen. ”Miksi?” kysyin. Mies vastasi, että näin hän saa ostettua itselleen pilkkipäiviä. Hä?

Mies siis tekee myönnytyksen vaimolleen ja lähtee hänen seurakseen shoppailemaan, jotta saa sitten luvan lähteä harrastamaan itselleen rakasta pilkkimistä. Minun korvaani kuvio kuulosti aika oudolta kaupankäynniltä, mutta ilmeisesti miehen mielestä jokseenkin siedettävältä kompromissiltä, josta seuraa molempia tyydyttävä sopuratkaisu.

Olemme usein miettineet T:n kanssa, että teemmekö me kompromisseja parisuhteessamme. Minulla on asiasta selkeä näkemys. Mielestäni en tee. Mutta. Asiaa on pakko tarkastella hieman syvemmin. Olen luonteeltani joustava ja myös melko kiltti, vaikka myös vahvatahtoinen. Riiteleminen on myös mielestäni melko turhaa puuhaa, joten en ehdoin tahdoin hakeudu ristiriitatilanteisiin. Olen miettinyt pääni puhki – teenkö sittenkin kompromisseja, mutta niin tiedostamatta etten itsekään ole tajunnut? Olen pohdiskelujen jälkeen edelleen kuitenkin sitä mieltä, etten tee kompromisseja.

Asiaan vaikuttavat varmasti monetkin syyt, joista se, että asumme arjen erillään on yksi tärkeimmistä. Touhuan viikolla niitä juttuja, joista T ei välitä ja kun sitten olemme yhdessä teemme asioita, joista me molemmat nautimme. Olemme myös suhteemme alusta lähtien aikatauluttaneet elämämme niin, että silloin kun olemme yhdessä, niin olemme sitä todella vahvasti. Tämä tapahtui ja tapahtuu edelleen puhtaasti siitä syystä, että haluamme olla yhdessä. Asiaa ei oikeastaan ole tarvinnut edes ajatella mitenkään erityisemmin.

Yksi syy on myös ikämme. Yli 40-vuotias ihminen yleensä tietää, mitä tahtoo ja osaa kertoa sen myös kumppanilleen. Voisiko sen taidon opetella jo nuorena? Ruuhkavuotemme alkavat olemaan myös ohi, joten vapaata aikaa on huomattavasti enemmän kuin silloin, kun lapset olivat pieniä. Me myös haluamme tehdä samantyyppisiä asioita – tämä lienee aika ratkaisevaa… Mutta entä jos toinen haluaa kalastaa lähilammella ja toinen matkustella maailman metropoleissa? Onko parisuhde silloin pelkkää kompromissia? Entä voiko kompromisseista huolimatta suhde olla onnellinen ja intohimoinen? Missä menee joustamisen ja kompromissin raja?  Milloin kiltteys ei enää olekaan enää kilteyttä, vaan heittäytymistä toisen kynnysmatoksi?

Ei  todellakaan ole olemassa yhtä oikeata vastausta, mutta olen varma että jokainen tietää sisällään, milloin myönnytysten määrässä tai laadussa on menty sietokyvyn yli. Ja silloin on totisesti aika toimia.

F

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s