Goodbye Levi!

Levin reissumme lähenee loppuaan ja odottelemme Hotelli Hullu Poron respassa kyytiä Kittilän lentokentälle, mistä lennämme Helsinkiin ja sieltä köröttelemme Turun kotiin.

Murtomaahiihtoepisodista selviydyttyämme loppuloma sujui oikein hyvin. Sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kuten kaikki, jotka seuraavat meitä Instagramissa, näkivät…  Facebookin puolella F:n vollotus ja ylipäätään kriisin poikasemme herätti hieman keskustelua. Hyvä niin. Jokaisella pariskunnalla on omat kriisipesäkkeensä, joihin törmätään usein kerta toisensa jälkeen. Olemme yrittäneet selvittää sotkut, jotta ne eivät jää hiertämään jonnekin ihon alle, mistä ne sitten pulpahtaisivat kahta pahempana joskus myöhemmin.  Asia siis selvitettiin perinpohjaisesti. Anteeksi pyydettiin ja annettiin. 

Sunnuntaista siunaantui huikea skimbauspäivä ja T nöyrtyi Levin mustassa G-rinteessä ja tuli takapuolellaan puolen rinnettä. F sai revanssinsa ja saimme pöllöydestämme hyvät naurut. Tavoitteita on asetettu puolin ja toisin. Ensi talvena olemme kumpikin paremmassa kunnossa. Kehittymistä tarvitsemme molemmat. Meille syntyi hyvät keskustelut myös siitä, miten erilaisia oppijoita olemme. F roiskii menemään ja katsoo miten homma sitten sujuu. Jos ei suju, niin sitten roiskastaan uudestaan vähän eri tavalla. T harkitsee, tutkii ja miettii ja ottaa yhden pienen palasen kerrallaan haltuun ja yhdistelee palasista sitten pikkuhiljaa suuremman kokonaisuuden oppimista ja osaamista. Kumpikaan tapa ei ole toista parempi tai huonompi. Miten kaksi näin erilaista ihmistä viihtyvät näin hyvin keskenään? Sitä me jaksamme ihmetellä vuodesta toiseen.

Ihastuimme Levin Asia Sushi Bariin ja kävimme loppulomalla siellä syömässä niin yhden päivällisen kuin lounaankin. Juuri nyt sulattelemme  Pihvipirtin huikean maukasta kalapöytää, jota meille suositteli useampikin henkilö. Tänään skimbasimme vielä koko iltapäivän, minkä jälkeen sauna poreammeineen hotellissa oli rentouttava kokemus.

Levistä ja Hullusta Porosta jäi hyvä maku meille molemmille. Leviltä löytyy kaikille jotakin ja ehdimme neljän päivän aikana vain murto-osan kaikista mahdollisuuksista, oli kysymys sitten ravintoloista tai aktiviteeteista. Kohtasimme muutaman päivän aikana myös monia mukavia ihmisiä eri tilanteissa. Niin muita lomailijoita kuin Levillä työskenteleviäkin. Terkut ja kiitokset kaikille. Te teitte osaltanne lomastamme todella onnistuneen! Goodbye Levi – we’ll be back!

F&T

   

 

   

 

  

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s