Kiire olla yhdessä

Usein kuin keskustelemme ystävien ja tuttavien kanssa, niin päällimäiseksi asiaksi heidän elämästään jää valtava kiire. Kiire, joka imee ihmiset kuiviin ja estää olemasta onnellinen. Kiire tuntuu olotilalta, jolle ei voi mitään – se on vain kestettävä. Meillä ei ole kiire. Tai ainakaan ei tunnu siltä. Mistähän se johtuu?

On tiettyjä rakenteellisia asioita, jotka vaikuttavat asiaan. Jälkikasvumme on jo teini-iässä ja heidän harrastuksensa ovat sen kaltaisia ja logistisesti sijoittuneena niin, ettei kuskaamista juurikaan enää tarvita. Lapsikatraaltamme onnistuu myös ruuanlaitto, tiskaus, siivoaminen ja monet muutkin kotityöt. Ne eivät siis enää ole yksinomaan aikuisten harteilla. Vietämme myös pääsääntöisesti joka toisen viikonlopun kahdestaan. Elossa olevat äitimme ovat ikäisiksikseen todella hyväkuntoisia, joten sinne suuntaankaan ei tarvita erityistä hoivaa. Aikaa kylläkin viikottain, mutta se on eri asia. Työaikamme ovat varmastikin keskimääräisesti hieman lyhyemmät kuin monella  muulla, erityisesti F:llä.

Edellä mainitut asiat on hyvä tiedostaa ja ymmärtää niiden merkitys omaan arkeensa. Puhdasta valintaa on se, että emme ole yhdessä avanneet telkkaria sen jälkeen kun Wallanderin viimeinen osa tältä erää esitettiin tammikuussa. Viikonloput on pyhitetty melko pitkälti leppoisalle yhdessä olemiselle. Emme harrasta yhdessä varsinaisesti mitään, mutta touhuamme kyllä kaikenlaista. Aikataulut harvoin sitovat elämäämme, kun olemme yhdessä. Viime viikonlopun saldo oli:  uiminen, ruuanlaitto, keilaaminen. Photoshopin opettelua, parin tauluhyllyn asentaminen seinään ja bloggaaminen –  nämä kaikkia tehtiin yhdessä varsin leppoisissa tunnelmissa. Lauantai-päivän F vietti  opiskelujen parissa ja tästä huolimatta meillä oli rutkasti aikaa istuskella takan lämmössä sohvalla, suunnitella Lapin matkaamme,  nukkua päiväunet ja vaan jutella.

Kun arki sitten taas koittaa ja molemmat keskittyvät omaan elämäänsä niin töiden, arjen pyörittämisen ja nuorten kanssa elämisen lisäksi molemmat harrastavat  liikuntaa, lukemista ja  dataamista. T soittaa bändissä, käy laulutunneilla ja katselee muutamaa tv-sarjaa. F on aktiivinen some:ssa, katselee puutarhaohjelmia tarjonnan mukaan ja tapailee ystäviään. Keskustelemme myös joka ilta puhelimassa. Riippuu vähän päivästä, mutta yleensä juttutuokiot kestävät puolesta tunnista puoleentoista.

Ja kyllä. Me tapailemme myös yhdessä ystäviämme. Mutta emme todellakaan joka viikonloppu, mutta aika usein kuitenkin. Silloin tällöin käymme teatterissa, näyttelyissä tai konserteissa. Mitä me siis emme tee, mitkä mahdollisesti säästävät meidät kiireeltä: emme pohdi ja vatvo mitä toinen tekee – tai jättää tekemättä,  emme juurikaan katso sitä tv:tä, emme harrasta aktiivisesti mitään, emme riitele, emme anna lasten paeta vastuuta kotitöistä, emme täytä viikonloppuja sovituilla menoilla, emme käy juurikaan ostoksilla (ruokaostoksia lukuunottamatta), emmekä murehdi tulevia tai menneitä…  Selittäisivätköhän nämä asiat kiireettömyyden tunnettamme…?!?

Perjantaisin – kun on kulunut neljä tai viisi yötä siitä kun on viimeksi nähnyt toisen – tuppaa kyllä tulemaan vähän kiire – olla yhdessä.

Kuvat ovat sunnuntain keilauskeikaltamme – pari tuntia sujui F:n sukulaisten kanssa rattoisasti.

F&T

Keilaradat

T keilaa

IMG_4666

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s