Perhe – perheempi – perhein

Suuruusioperheemme muotoutuminen on prosessi, joka on edelleen kesken ja tuskin valmiiksi tuleekaan. T:n ja minun avioliitto on tietyllä tavalla asia erikseen, ja sitten on perheemme. Neljä lastamme olivat ikähaitarilla 7-10 vuotta kun tapasimme ja nyt talo on täynnä teinejä. Kivoja sellaisia.

Perheemme on oikeastaan elävä orgaani, joka vaihtelee ja muuttuu monella tapaa koko ajan. On muuten ollut mielenkiintoista ja aika usein myös säälittävää ja hävettävää seurata julkisuudessa käytyä keskustelua siitä, mikä perhe on. Kenellä on oikeus perustaa perhe, kenen kanssa ja millä tapaa…?!? Välillä tuntuu uskomattomalta, että näitä keskusteluja käydään 2000-luvulla.

Meidän perheessä  määrittää perheen se, keneltä kysytään ja koska. Minä esittelen itseni aina niin, että minulla on neljä lasta, kaksi omaa ja kaksi bonusta. Yksi lapsistamme laskee useimmiten kaikki katraaseen mukaan, muilla vaihtelee tilanteen ja fiiliksen mukaan.

Meillä on ollut T:n kanssa muutamia kantavia ajatuksia ja konkreettisia tekoja, joilla me olemme pyörittäneet tätä perheeksi kutsumaamme härdelliä. Yksi tärkeimpiä lähtökohtia oli se, että me lupasimme toisillemme, että jonain päivänä rakastamme toistemme lapsia. Takarajaa tälle lupaukselle ei asetettu, vaan sovittiin että se vie sen ajan, minkä se vie.

Toinen tärkeä asia oli se, että päätimme että olemme tasavertaisia kasvattajia lapsillemme silloin kun olemme yhdessä.  Meillä on vain meidän lapsia, ei sinun tai minun. Tämä on ollut tietysti välillä haastavaa, mutta se on helpottunut asioita pitkässä juoksussa. Meillä on neljä lasta, joiden kasvatuksesta me päätämme silloin, kun olemme saman katon alla. Piste. Kolmas seikka oli se, että jos olemme jostain asiasta eri mieltä liittyen lasten kasvatukseen, niin selvitämme sen kahden kesken. Tiedän, että nämä ovat asioita, jotka vaihtelevat hyvin paljon perheittäin varsinkin jos kysymyksessä ei ole ns. ydinperhe. Olemme kokeneet, että tapamme on helpottanut meidän yhteiseloamme.

Neljäs ja ehkä perhedynamiikkamme kannalta keskeisin päätös oli, että emme yritä väkisin änkeä lapsiamme koko ajaksi saman katon alle, emmekä myöskään revi heitä juuriltaan. Palattuamme pohjoisesta päädyimme aika nopeasti siihen, että kumpikaan ei lähde etsimään uutta työpaikkaa, vaan elämme arjen erossa toisistamme. Näin lapset saavat pitää biologisen vanhempansa arjessa ilman jakamista ja temperamentiltaan hyvin erilaiset lapset eivät joudu olemaan napit vastakkain yhtenään.

Viides ratkaiseva askel oli myös se, että päätimme olla hankkimatta yhteistä lasta.  Olin 36-vuotias  kun tapasimme eli ikäni puolesta se olisi ollut mahdollista. Olen myös ihan tavattoman lapsirakas ja yksi suurimmista henkilökohtaisista tragedioistani on ollut menettää tyttäreni 5. raskauskuulla. Kaikista näistä seikoista huolimatta päätimme, että kokonaisuuden kannalta on parasta, että lisää lapsia ei perheeseemme tule. Ja hyvä näin. Odottelen lastenlapsia ja paijailen muiden mukuloita.

Pääsääntöisesti elämämme on muotoutunut siten, että  joka toinen viikonloppu olemme kahdestaan. Ja joka toinen viikonloppu me olemme koko jengi kasassa ja arjen kumpikin viettää omien lastensa kanssa, sillä erotuksella että minun lapseni ovat kanssani viikolla lähes koko ajan, kun taas T puolittaa lasten arjen eksänsä kanssa. Lomat vietämme tietysti yhdessä vaihtelevin kokoonpanoin.

Vielä jossain vaiheessa meiltä kysyttiin, että koska muutamme yhteen…?!?  Kysymykset ovat hiipuneet vuosien varrella. Ihmiset ovat huomanneet, että näinkin voi elää. Ja mehän asumme yhdessä. Meillä on yhteinen asuntolaina ja yhteiset kodit. Mutta me emme asu saman katon alla koko ajan. Se on itse asiassa monella tavalla helpottavaa.

Rakastan perhettämme. Minusta  on ihanaa, että meitä on monta ja on ihanaa, että on aikaa olla vain me kaksi.

F

Kommentoi ihmeessä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s