Mikä meni väärin?

Toukokuun alkupuolella tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä kun näimme toisemme ensimmäisen kerran – ja rakastuimme. Kokemus oli todella hurja ja kaksi ihmistä meni kertakaikkiaan sekaisin toisistaan. Emme nukkuneet kunnolla, emme halunneet lähteä toistemme luota ja naimme kuin kanit.

Ympärillä olevat ihmiset veikkailivat (hyvää hyvyyttään, tietenkin) rakastumisen tunteen kestoa: parissa vuodessa tunteet hiipuvat, ehkä viisi vuotta, 15 vuotta on ihan maksimi….

Tuo viisitoista vuotta taidettiin heittää hyvinkin sarkastisena arviona. Jokin meni kuitenkin vikaan, sillä rakastumisen tunne ei ole kadonnut näiden vuosien aikana. Alkuhuuma on tosin, luojan kiitos, hiipunut ja voimme nykyään nukkua toistemme läheisyydessä ja alkuaikojen kiivas rakastelutahtikin on tasoittunut. Mutta rakastumisen tunne ei ole kadonnut mihinkään. Sydänalassa läikähtää joka kerta kun näkee toisen muutaman päivän erossaolon jälkeen.

Olemme käsitelleet blogissamme yli kaksi vuotta erilaisia syitä siihen, miksi lähipiirimme virhearvioinnit eivät ole toteutuneet ja emme olekaan kyllästyneet toisiimme ja alkaneet vilkuilla ”sillä silmällä” muualle tai uppoutuneet töihimme ja harrastuksiimme. Syitä on siis lukuisia, mutta ei tämä kuulkaa mitään avaruustiedettä ole. Emme myöskään ole varustettu millään erityisillä ominaisuuksilla tai luonteenpiirteillä. Parisuhteemme ei myöskään ole muuttunut ystävyyssuhteeksi, vaikka olemmekin toistemme parhaat ystävät.   Onnellinen, intohimoinen ja pitkä parisuhde ovat mahdollisia!

Blogimaailman suuret rakkaustarinat ovat päätyneet eroon toinen toisensa jälkeen. Brad ja Joliekin erosivat. Ihmisen valtaa mediaa seuratessa kyyninen asenne rakkautta ja parisuhdetta kohtaan. Valhetta, valhetta kaikki on vaan ja jokainen rakkaustarina päättyy kuitenkin eroon ja riitoihin ennemmin tai myöhemmin. ”Höpöhöpö”, sanomme me ja käännämme katseemme toisiimme. Meillä alkoi juhlavuosi: kymmenes vuosi yhdessä ja viides avioliittovuosi. Niin siistiä.

Jokainen pariskunta tekee oman rakkaustarinansa sellaiseksi kuin haluaa. Konstit ovat monet, mutta rakkaus ja intohimo eivät kuole itsestään, ellei niitä tapa.

F&T

”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”

Uuden puhelimeni (iPhone 7 plus) kameraominaisuudet ovat loistavat – myös etukamerassa. Selfiet ovat tätä nykyä siis hyvin piirtävää kuvaa ja ikä numeroina 45 vuotta. Olen huomannut itsessäni näiden tuoreiden kuvien kautta valtavan määrän ikääntymisen merkkejä. Rypyt ovat lisääntyneet ja juonteet syventyneet. Kuvissa on tutun näköinen nainen, mutta selvästi keski-ikäinen. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se tunnu oudolta ja hämmentävältä. Mieli on kuitenkin monella tapaa sama kuin nuorena tyttönä.

Juttelimme viikonloppuna vanhenemisesta Trubaduurin kanssa. T sanoi etteivät minun ryppyni ja juonteeni haittaa häntä, onhan hänessäkin ikääntymisen merkkejä. Vanhenemista tapahtuu meissä molemmisssa koko ajan ja se on väistämätön tosiasia. Sille ei voi mitään – ja se on luonnollista. Niinpä. Huomaan silti tutkivani itseäni ja muita ikäisiäni. Vertailen ja tutkiskelen. Siunaan tupakoimattomuuttani ja hyviä geenejäni.  Onneksi olen myös ymmärtänyt olla kärventämättä ihoani auringossa. Myönnän olevani varsin turhamainen kasvojeni suhteen. Ihanaa että T suhtautuu niin viisaasti vanhenemiseeni. Itse en taida pystyä. Ainakaan koko ajan.

Facebookissa monet ovat kokeilleet FaceApp-sovellusta, jonka avulla voi testata miltä itse voisi näyttää ikäihmisenä. Itselle aihe tuntuu muuttuvan konkretiaksi sen verran kovalla vauhdilla, ettei FaceAppin käyttö ole tullut mieleen. Ehkä pitäisi. Saattaisi mieli lakata temppuilemasta ja iän merkit ruveta tuntumaan luonnollisilta.

Olen muuten tässä vanhenemisasiassa varsin epälooginen ja monella tapaa hölmö. T:n rypyt ovat mielestäni kauniita ja karismaattisia ja enkä voisi kuvitellakaan vierelleni siloposkista pojannulikkaa. Olen itselleni huomattavasti ankarampi. Katselin myös tuoreessa Eeva-lehdessä upeita kuvia 65-vuotiaasta Efva Attlingista (entisestä huippumallista) ja huomasin vertailevani itseäni tähän kaunottareen, vaikka tiedän hyvin minkälaisen käsittelyn muotikuvat saavat tietokoneella ennen päätymistä lehteen. Itselläni ei myöskään ole minkäänlaista mallitaustaa. Ja sitä paitsi voipi olla että Efvan kasvot ovat saaneet osakseen muutakin kohottavaa kuin Niveaa.

Kai pohjimmiltaan on silti kysymys PMMP.n biisin sanoista ja otsikkoni kysymyksestä: ”Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen?”. Onneksi mieheni ymmärtää asian ja sen miten tärkeää rakkauden tunnustaminen uudelleen ja uudellen aina vaan on. Eilen aamulla kun vein hänet bussipysäkille, niin viimeiset sanat kuuluivat:” Mä rakastan sua.”

Ihanaa. Mä voin rupsahtaa rauhassa rakkaani puolesta. Vielä kun saisi oman päänsä ojennukseen tässä asiassa.

 

F

 

 

 

Kirja-arvostelu: Venuksen vuosi – second opinion

F antoi luettavakseni Heli Heinon Venuksen vuosi -kirjan, josta hän olikin jo tehnyt postauksen blogiimme. Ja hyvä kun antoi, sillä nautin kirjan lukemisesta todella paljon. Yhtäältä se on yhden (tai itse asiassa kahden) ihmisen matka omaan seksuaalisuutensa, mutta se kertoo myös oppimisesta tuntemaan sekä oma itsensä että kumppaninsa. Ja miten vähitellen voi muuttua arasta, varautuneesta ja alistuvasta ihmisestä siksi ihmiseksi joka todellisuudessa on. Heino pyrkii järkähtämättä totuudellisuuten ja saavuttaa sen myös vakuuttavasti, arjen huumoria unohtamatta.

Pidin erityisesti Heinon tavasta kirjoittaa samalla realismilla rakastelusta, omista tunteistaan, tuoreen parisuhteen kipuiluista, kuukautisista, hiivatulehduksista, keski-ikäisen ihmisen aamujäykkyydestä (en tarkoita aamuerektiota…), auton vaihtamisesta jne. Kaikille asioille annetaan juuri sen verran huomiota, mitä ne saavat todellisessakin elämässä. Varsinkin kirjan alussa päähuomio on seksuaalisessa heräämisessä, mikä on todella ymmärrettävää, itsekin olisin varsinkin suhteemme alussa halunnut kertoa koko maailmalle, kuinka ihanaa seksi voikaan olla. Tai itse asiassa siksihän me F:n kanssa tätä blogia pidetään… Emme ole kuitenkaan uskaltaneet mennä niin intiimiin kuvaukseen kuin Heino ja hänen miehensä. Iso hatunnosto heille rohkeudesta!

Varsinkin kirjan alussa minua nauratti ääneen kohdat, joissa päähenkilö on epävarma itsestään, mollaa itseään ja on varma, että kohta hänen kumppaninsa kyllästyy ja heivaa hänet. Vaimoni ihmetteli nauramistani ja aloin itsekin pohtia sitä. Tulin siihen tulokseen että jollakin tasolla päähenkilö muistutti epävarmuudessaan entistä minääni, jolle voin välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Seksin kuvaaminen onnistuu Heinolta hämmästyttävän luontevasti, ainakin omasta mielestäni. F kertoi postauksessaan kirjallisuuspiirissä esiin tulleesta myötähäpeän ja vaivaantuneisuuden tunteesta. Itse en tunnistanut tuota tunnetta, ihmettelin vain miten joku saattoi onnistua kirjoittamaan seksistä kauniisti ja samalla realistisesti. Oli myös yllättävää huomata miten tutulta monikin asia tuntui. Tietysti eroavaisuuksiakin löytyi, mutta minusta homman juju onkin siinä että jokaisen pariskunnan kuuluukin rakentaa juuri heille sopiva tapa harrastaa seksiä. Olikin hauska lukea myös hiukan epäonnistuneista kokeiluista. Sekin tuntui tutulta. Miehenä minua myös ilahdutti kuinka moninaisena miehen seksuaalisuutta kuvataan kirjassa. Välillä puhisen kiukusta kun luen karkeasti yleistäviä kuvauksia miehen seksuaalisuudesta eri medioista.

Kahden ihmisen rakkaussuhteen kehittyminen kuvataan myös todella koskettavasti ja uskottavasti. Välillä tuli kyllä mieleen, että Liinan ja Leon (tai Helin ja Alin) olisi pitänyt lukea Tony Dunderfeltin Vetovoima ja rakkaus. Tai edes tämä meidän postaus (sitä ei tainnut kyllä silloin vielä olla…). Ehkä olisi muutama turha riita jäänyt silloin väliin. Mutta yksi riita oli kuin suoraan suhteemme alkuajoista. Se käsitteli vaatimusta pystyä tulkitsemaan toisen tunteita ilman sanoja ja ymmärtää hyvitellä omaa käyttäytymistään, vaikka ei ole voinut sille mitään. Kirjassa kylläkin vaatimuksen esittää mies.

Heli Heino on ollut paljon esillä kirjansa myötä. Hyvä niin, sillä kirjalle tulee huomattavasti enemmän painoarvoa: kirjoittaja tietää mistä puhuu. Vaatii kyllä aikamoista rohkeutta astua julkisuuteen, hatunnosto siitäkin. Toivottavasti vain ihmiset eivät takerru kirjan rakastelukohtauksiin ja unohda että kirja kertoo tosielämästä. Seksi näyttelee tärkeää ja isoa roolia elämässä. Harvemmin vain se saa niin ison osan tosielämän kuvauksissa mitä se tässä ansaitusti saa.

 

T

 

 

 

 

 

 

 

Kirja-arvostelu: Venuksen vuosi

Saimme blogiyhteistyönä luettavaksemme kirjan Venuksen vuosi.  Venuksen vuosi on fiktiivinen tarina Liinasta ja Leosta, keski-ikäisestä pariskunnasta, joka kohtaa toisensa sokkotreffeillä. Kirjailija Heli Heino ja hänen miesystävänsä Ali Helin ovat julkisuudessa kertoneet kirjan perustuvan vahvasti heidän omiin kokemuksiinsa.

Kirjan ytimenä on vaihdevuosiaan elävän keski-ikäisen naisen seksuaalinen herääminen. Venuksen vuosi oli myös F:n kirjallisuuspiirissä kuuden naisen ruodittavana.

Venuksen vuosi puhuu seksistä hyvin suoraan ja kiertelemättä. Rivo se ei kuitenkaan ole, mutta haastaa lukijansa jo alkumetreillä. Kirjallisuuspiirin kaikki lukijat myönsivät joutuneensa ensi alkuun kokemaan  jonkinlaista myötähäpeää ja vaivaantumisen tunnetta. Minä mukaan lukien. Jo Heinon käyttämä sanasto: pimppa, pimppu, pimpsukka, pimppi, pimparella jne. aiheutti lukupiiriläisissämme halun jättää kirja kesken. Mutta koska teos oli valittu kirjallisuuspiirimme käsiteltäväksi, jokainen jatkoi eteen päin. Ja hyvä niin.

Venuksen vuosi haastaa ajattelemaan omaa seksuaalisuuttaan ja itse koin kirjan hyvin inspiroivana. En niinkään kiihottavana, vaan nimenomaan innoittavana. Kirjaa voi  siis ehdottomasti lukea myös jonkinlaisena oppaana naisen (ja miehen) seksuaalisuuteen.

Koin myös samaistuvani kirjan henkilöihin vahvasti. Olenhan itsekin rakastunut tulisesti ja kokenut hyvin voimakkaan seksuaalisen yhteyden löytämisen riemun mieheni kanssa. Tarinan edetessä ilo kirjan päähenkilöiden puolesta valtaa mielen. Ihan mahtavaa, että he ovat löytäneet toisensa ja että heillä on niin hauskaa petipuuhissa. Tämä ei tarkoita sitä, että kirja olisi epärealistinen ylistyslaulu, vaan parisuhteen mutkia käsitellään myös. Mutta päällimäiseksi kirjasta jää mielikuva kahden aikuisen ihmisen halusta ja kyvystä nauttia seksistä ja toisistaan täysin siemauksin. Sitä eivät latista voimakkaat vaihdevuosioireet, erilaiset elämäntilanteet ja temperamentit, ikä, aikaisemmat ikävät kokemukset seksin saralla, jälkikasvu tai väärinkäsitykset.

Venuksen vuosi kuvaa yksinkertaisesti ihanaa seksiä. Kirja antaa myös osviittaa siihen että koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvä seksielämä. Kirjallisuuspiirimme jäsenet olivat yksimielisiä siitä, että Venuksen vuosi oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jokainen käsittelee seksuaalisuutta omalla tavallaan, mutta tiettyjä lainalaisuuksia on olemassa.  Venuksen vuosi on tietysti yhden naisen (ja yhden miehen) näkemys asioista ja se mikä toimii tai on totta toiselle, ei välttämättä ole niin jokaisella. En minäkään ole saanut kymmenittäin orgasmeja yhden seksisession aikana, vaikka koen harrastaneeni tässä suhteessa aivan tajuttoman hyvää seksiä. Mutta toisaalta tieto siitä että se on hyvinkin mahdollista, on kiinnostavaa ja inspiroivaa.

Suosittelen siis oikein lämpimästi lukemaan Venuksen vuosi -kirjan ja heittäytymään sen innoittamana tutkimusmatkalle tai päivityskierrokselle omaan seksuaalisuuteensa. Trubaduuri on luvannut lukea kirjan myös, joten todennäköisesti saatte lukea myös hänen näkemyksistään.

Heli Heino on ollut paljon julkisuudessa kirjan myötä, tässä muutamia linkkejä, joihin kannattaa tutustua:

https://anna.fi/ihmiset/julkkikset/vaihdevuosi-iassa-seksuaalisen-heraamisen-kokenut-heli-heino-ensimmainen-orgasmini-suuren-hammastyksen-aihe

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/vaihdevuosiaan-elava-heli-vapautui-seksilukoista-jos-on-painostusta-aloitan-neliraajajarrutuksen-24313429/

http://www.hs.fi/elama/art-2000005109137.html

http://www.ruutu.fi/video/2921756

http://areena.yle.fi/1-3827249

 

F

Venuksenvuosi_2.jpg

Venuksenvuosi

Venuksenvuosi_1

Venuksenvuosi_3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtikuun loppu sumussa

Jos vuoden 2016 huhtikuu Roomassa oli kaikessa ihanuudessaan ikimuistoinen ja kertakaikkiaan upea, niin vuoden 2017 huhtikuu, varsinkin sen loppupuoli on sanan varsinaisessa merkityksessä rämmitty läpi. Jokainen Suomessa elänyt tietää sääolot ja siihen kun lisätään kuraa niskaan työpaikalla, stressiä, remppapöly ja flunssa niin siinä on taputeltu ainekset huhtikuulle, jonka voi surutta unohtaa. Kontrasti vuoden takaiseen huhtikuuhun on aivan järjetön.

Onneksi toukokuu kolkuttelee ovella. Oi, ihana toukokuu! Odotan sinulta paljon. 

Flunssa kaatoi pariksi päiväksi sängyn pohjalle loppumetreillä, mutta onneksi olen päässyt yli syyllisyyden tunteesta liittyen saikkupäiviin. Siunattu keski-ikä. Muistan vielä nekin ajat kun raahauduin työpaikalle ääni pihisten ja nenä räkää valuen.  Yhden työuupumuksen koettuani olen ollut viisaampi. Mutta sairastaminen on aina perseestä.

Remppa ei muuten meitä rasittanut, paitsi että koti oli pari viikkoa mullin mallin. Mikä on tietysti ihan älyttömän rasittavaa. Nyt rupeaa remppapöly olemaan nielty höyrypesurin sisuksiin, tavarat löytyneet paikoilleen ja riemu makuuhuoneen uudesta tapetista olemaan päällimmäinen tunne. Muu osa rempasta olikin huomaamattomampaa, mutta tarpeellista. Keittiön ja eteishallin seinät ja katot saivat maalipesun, jonka myötä tilojen ilme raikastui isosti. 

Kyllä tämä tästä. Autossa on kesärenkaat alla. Flunssa on selätetty. Viikonlopuksi on suunnitteilla ainakin villiä seksiä, rokkihippalot, kirjallisuuspiiri, kuohuvaa,  grillailua ja kyhnytystä T:n kainalossa.

Hei, hei huhtikuu 2017 (ei tule ikävä)!

F

Illalla pelataan Afrikan tähteä

Pääsiäisloma on vasta puolivälissä ja päiviin on mahtunut jo vaikka mitä. Kiirastorstain hauskat yllätysjuhlat Turun Rantakertun hulppeissa saunatiloissa, pitkäperjantain lötköttely ja Mustamaalattu-maratoni ovat olleet mahtavia, mutta pääsiäisloman kohokohta on tänään illalla.

Me saamme nimittäin viisivuotiaan kummityttömme yökylään. Ja mikä parasta aloite yökyläreissusta tuli häneltä itseltään. Toki hän on viettänyt kanssamme aikaa aikaisemminkin, mutta tänään vedetään pitkän kaavan mukaan. Suunnitelmissa on ainakin pelata Afrikan tähteä ja muistipeliä, leipoa pitsaa ja jutella maailman menosta. Ehkä kummisetä kaivaa kitarankin ja luikauttaa Lounatuulen.

Otsikkomme on varastettu Merete Mazzarella samannimisestä romaanista, missä keskiössä on isovanhempien ja lastenlasten suhde.  Koemme olevamme etuoikeutettuja kun pääsemme isovanhemmoimaan vähän näin niin kuin  etukäteen kummityttömme kanssa. Ikämme puolesta voisimme jo hyvin ollakin isovanhempia, mutta näinhän asia ei ole. Mummoilu ja vaareilu  tuntuu joka tapauksessa ihan mahtavalta näin kummilapsenkin kanssa. Ja toivottavasti kummityttömme vanhemmat saavat itselleen tässä samalla laadukasta parisuhdeaikaa. 

Puhuimme aamulla että vanhempien rakkauselämän tukeminen pitäisikin olla kummien ja isovanhempien tärkein tehtävä – mahdollistaa lasten vanhemmille ihanaa parisuhdeaikaa mahdollisimman paljon. Yhdessä onnelliset ja toisiaan rakastavat vanhemmat ovat nimittäin paras lahja, minkä lapselle voi antaa.

F&T

PS Kuvassa kummityttömme ja hänen serkkunsa pajunkissavitsat viime viikon palmusunnuntailta.

Nyrpeys satuttaa

Kun tässä hiljattain olimme ulkona syömässä hääpäiväämme juhlistaaksemme, panimme vaimoni kanssa merkille kaksikin kertaa erään surullisen ilmiön. Nimittäin pariskunnan, jossa mies yritti pitää tunnelmaa yllä ja olla innostunut, kun taas nainen osoitti hyvin selkeästi olevansa tyytymätön tai ainakin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tuntui pahalta katsoa sitä, koska asetelma vaikutti niin epäreilulta.

Tilanne olisi voinut olla tietysti  toisinkin päin ja ruikuttajana olisi voinut mies.  Sukupuolisidonnaistahan nyrpeys ei ole. Mutta jos suhteesta halutaan tasa-arvoista, ei kummankaan osapuolen tulisi joutua kärsimään toisen kiittämättömyydestä ja nyrpeydestä. Voin vain kuvitella miltä toisesta tuntuu, jos toinen herkullisen aterian jälkeen ei sano muuta kuin: ”Pitäisi tilata taksi”. Ja senkin kyllästyneesti.

Taas kerran oli syytä kiitollisuuteen, koska vaimoni kanssa ei tule koskaan vastaavanlaisia tilanteita. Luulen että kyseisenä iltanakin tarjoilijat ja keittiöhenkilökuntakin olivat oikein tyytyväisiä, että me satuimme olemaan asiakkaina. Jos kerran on tyytyväinen, miksi sitä ei voisi sanoa ääneen? Sama pätee parisuhteeseenkin.

T


 

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Viikonloppuihimme on kuulunut useamman viikon ajan Ingmar Bergmanin tv-sarja Kohtauksia eräästä avioliitosta vuodelta 1973. Kirjastosta löytyi melkein iskemättömät dvd-levyt tästä kuusiosaisesta sarjasta. Kirjoitinkin jokin aika sitten, että ehkä me olemme valmiit katsomaan tämän Ingmar Bergmannin ohjaaman sarjan, jonka väitetään aiheuttaneen aikanaan Ruotsissa varsinaisen erobuumin.

Tv-sarja ei ole ihan kevyintä katsottavaa, mutta dialogi menee ihon alle. Liv Ullman on roolissaan häikäisevä ja Erland Josephson loistava. Kohtauksia eräästä avioliitosta on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Tottakai vaatetus ja lankapuhelin vievät ajatukset vuosikymmenten taakse, mutta sarjan viiltävä tapa tarkastella ihmissuhteiden kipupisteitä ei ole sidottu aikaan, paikkaan tai kieleen. Kohtauksia eräästä avioliitosta on intensiivisyytensä vuoksi poikkeuksellinen kokemus. Olimme todella vaikuttuneita molemmat – ja jaksot  toisensa perään antoivat paljon myös keskustelemisen aihetta.

Bergman ohjasi sarjalle itsenäisen jatko-osan, elokuvan Saraband vuonna 2003, 30 vuotta tv-sarjan jälkeen. Saraband jäi Ingmar Bergmanin viimeiseksi elokuvaksi. Katsoimme Sarabandin sarjan viimeisen jakson perään ja oli aika päräyttävää nähdä, mitä kolme vuosikymmentä olivat tehneet näyttelijöille. Itse elokuva jätti meidät kylmäksi, toisin kuin Kohtauksia eräästä avioliitosta.

Sarja vahvisti monia näkemyksiämme parisuhteen haavoittuvuudesta ja siitä miten helposti ihmissuhteissa voidaan lähteä sellaisille urille, mistä ei välttämättä ole enää paluuta. Bergmanin sarja ei tuomitse, pikemminkin toteaa. Vastuu tulkinnasta jää katsojalle, mikä on ihan hemmetin kiinnostavaa!

 
F

20120226-saraband

 

Mutta suurin niistä on rakkaus

Taas on tapahtunut kauheita.  Tai koko ajanhan sitä tapahtuu pahoja asioita, mutta tietyt tapahtumat nousevat median kautta silmiemme eteen. Minulla on vaikeuksia käsitellä asioita ja tiedän, että en ole ainoa.

Tekee mieli käpertyä omaan kuplaansa.  Mutta en sitä tee. Pakotan itseni lukemaan tapahtumista ja hetken ajan tunnen syvää myötätuntoa tapahtumien uhreille ja heidän omaisilleen. Se ei ole paljon se, mutta se on tarpeeksi. Kun minä olen menettänyt rakkaitani, niin toisten ihmisten myötätunto on kannatellut surussa. Tiedän  että osanoton esittänyt ihminen on jatkanut tilanteen jälkeen omaa elämäänsä, kepeästikin ja niin kuuluukin. Mutta pieni myötätunnon hetki on osoitus inhimillisyydestä, hyvyydestä ja välittämisestä, rakkaudesta.

Olen onnellinen  siitä että meillä on tämä blogi. Kirjoitamme täällä mielestäni maailman tärkeimmästä asiasta, rakkaudesta. Minusta tuntuu että juuri nyt, tässä ajassa,  rakkaudesta puhuminen ja kirjoittaminen ovat tärkeintä maailmassa.

Ja  sitä aiomme jatkaa…

F

PS Alla olevan sydämen sain synttäritervehdyksenä ihanalta kummitytöltämme.