Kirja-arvostelu: Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä

Saimme luettavaksemme blogiyhteistyön merkeissä Helena Liikanen-Rengerin tuoreen kirjan Mon amour – Ranskalaisen parisuhteen jäljillä (Atena Kustannus 2018). Tartuin kirjaan innolla ja luinkin sen nopeasti. Chez Héléna -blogista ja monista kirjoituksistaan tuttu Helena Liikanen-Renger tarttuu kiinnostavaan aiheeseen eli parisuhteeseen ja kipinän ylläpitämiseen parisuhteessa, ja on nimennyt tekemiensä haastattelujen, oman kokemuksensa ja pohdiskelunsa tulokset raflaavasti kulkemiseksi ranskalaisen parisuhteen jäljillä. Tämä on tietenkin täysin hullua ja absurdia. Vai pitäisikö meidänkin alkaa puhua blogissamme turkulaisesta parisuhteesta tai vielä eksoottisemmin ilmoittaa tarkastelun aiheenamme olevan nakkilalainen parisuhde? No, okei onhan ranskalaisuus piirun verran mediaseksikkäämpää kuin vähintäänkin epäilyttävän niminen pitäjä satakuntalaisten peltoaukeiden keskellä. Joka tapauksessa.  Parisuhteen ihanuus tai kamaluus ei ole paikkasidonnainen asia. Kulttuuritaustat ja sen tuomat sävyt toki voi nostaa esiin, mutta kun pohditaan parisuhteen merkitystä syvällisesti, niin kyllä siinä nakkilalaisuus ja ranskalaisuus menettävät merkityksensä, ja kysymys on ensisijaisesti kahden yksilön valinnoista, haluista, tavoitteista, toiveista… –  yhteisestä elämästä.

Tämän tietenkin kirjailija myös tietää. Mon amour on kevyttä lukemista, jonka tarkoitus on pistää lukija pohtimaan (omaa) parisuhdetta(an), mikä on tietenkin aivan järjettömän hyvä asia. Tarkoitus siis pyhittää keinot. Mediassa on nostettu esiin Helena Liikanen-Rangerin parisuhdevinkkejä tyyliin pieruverkkarit pois ja mielestäni annettu suhteettoman paljon tilaa tämmöisille melko yhdentekeville yksittäisille asioille. Paljon tärkeämpää olisi keskittyä pariskuntien kahdenkeskisen ajan valtavaan merkitykseen – ja siihen millaisesta yhteisestä ajasta kannattaa pitää kiinni ruuhkavuosien keskellä. Ja tämä tietysti on täysin riippuvainen pariskunnan mielenkiinnosta ja haluista, mutta toki yleinen ilmapiiri, kulttuuri tai ainakin vertaistuki voivat vaikuttaa asiaan. Joku haluaa pistää ison osan yhteisestä ajasta rakennusprojekteihin, missä ei todellakaan olla kiinnostuneita siitä millaisissa rytkyissä toinen kulkee ja joku toinen ei tiedä mitään sen inspiroivampaa kuin sonnustautua tyylikkäisiin vetimiin ja lähteä Etelä-Ranskaan katselemaan huvipursia. Luullakseni useimmat meistä kaipaavat ja tarvitsevat vähän molempia. Tai ainakin minä kaipaan – ja mieheni tuntuu olevan tyytyväinen elämäntapaamme. Sehän kuitenkin ratkaisee, mitä tapahtuu kahden parisuhteessa elävän ihmisen välillä heidän rakkauselämässään. Jos yhteinen toiminta ei kuitenkaan johda hellyyteen, suudelmiin, seksiin ja orgasmeihin, niin mikään yhteinen laatuaika ei parisuhteen tilaa nostata. Oli se sitten ranskalaista sorttia tai ei.

Liikanen-Renger sivuaa kirjassaan ranskalaiseen parisuhdekulttuuriin liitettyjä stereotypioita kuten uskottomuus ja sivusuhteet sekä ranskalaisten maine rakastajina ja esteetikkoina. Nämä seikat eivät tietenkään ole tyhjästä temmattuja, mutta ovatko erot tosiaan kovinkaan suuret verrattuna nykymenoon täällä kotimaassamme? Jos mietin minkälaisia koteja näin lapsuudessani ja vertaan niitä nykyisiin, niin voin sumeilematta sanoa, että olemme melkoisia esteetikkoja nykyään – sama pätee pukeutumiseen. Tutkimusten mukaan suomalaisten rakastelumäärät ovat vähentyneet, mutta mitä me oikeastaan tiedämme laadusta? Ja miten edes seksin laatu määritellään? Orgasmien määrä voisi tietysti olla yksi tapa (suomalaisten orgasmeihin voi perehtyä FISEX-tutkimuksen kautta), mutta kun sekään ei kerro koko totuutta.  Itsestäni tiedän että joskus voin kokea tietyllä hetkellä olevani 100%:n tyytyväinen rakkauselämäämme, vaikka siihen ei juuri sillä hetkellä olisi kuulunutkaan yhtään orgasmia. Kokonaisuus ratkaisee.

Erään asian kanssa olin Helena Liikanen-Rengerin kanssa täysin eri mieltä, mutta tajusin samalla että näkemykseni perustuu vain omiin kokemuksiini. Liikanen-Renger nimittäin sanoi sekä kirjassa että YLE:n Aamu-tv:n haastattelussa että Suomessa vietetään aikaa Ranskaa enemmän nais- ja miesporukoissa. En tunnistanut omasta elämänpiiristämme tällaista jakoa ollenkaan. Jos tapaamme ystäviämme viikonloppuisin niin se tapahtuu lähes poikkeuksetta yhdessä. Toisaalta muistan hämärästi miten suhteemme alkuaikoina ajauduimme illanviettoon eräälle mökille, missä miehet olivat omassa porukassaan toisaalla kuin naiset. Koimme olevamme täysin kummallisessa tilanteessa ja jouduimme erikoisen valinnan eteen, sillä halusimme tietenkin olla samassa seurueessa. Emme ole törmänneet vastaavan tilanteeseen sen koommin.

Mon Amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä kannattaa kuitenkin lukea ja käyttää kirjaa yhtenä lähdeteoksena kun pohtii parisuhdetta. Millaisessa parisuhteessa sinä haluat elää? Mikä sinulle on tärkeää? Ja miten sinä pystyt säilyttämään kipinän parisuhteessa kumppanisi kanssa? Tarvitaanko siihen korkokenkiä, kukkia vai jotain ihan muuta?

Marjaana

Monamour

Monamour_1

Monamour_2

 

 

 

 

Taidetta ja kukkaenergiaa

Pitkä viikonloppu Turussa on puolivälissä ja olemme ottaneet rauhallisesti. Pekka varsinkin. Flunssan tyrkkäsi. Eilen kävimme vihdoin katsomassa Wamissa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan nejä huonetta -näyttelyn. Hannu Väisänen marsittaa Anna Ahmatovan tarinaa mielenkiintoisella tavalla näyttelyvieraille ja muistuttaa muistamisen tärkeydestä. Pidimme molemmat erityisesti Väisäsen valokuvista ja tila- ja esineinstallaatioista. Näyttely on avoinna vielä muutaman viikon. Kannattaa ehdottomasti mennä jos osuu Turun puoleen. Iltapäiväkahvit kävimme hörppimässä Turun kaupunginteatterin kahvilassa. Uudesta kaupunkikodista on ihanan lyhyt matka kaikkialle.

Sunnuntaina suuntasimme Ruissaloon ja piipahdimme imaisemassa kukkaenergiaa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kevään tulo tuntuu aina tuskallisen hitaalta, mutta onneksi on tällaisia paikkoja missä voi kokea luonnon vehreyttä ja kukkien kauneutta. Kasvihuoneelta jatkoimme Ruissalon kylpylään, missä kävin heittämässä allasuinnin ja porealtaan jälkeen talviturkin meressä. Pekka lueskeli kirjaa ja paranteli flunssaansa kylpylän aulassa kun rouva plutasi sydämensä kyllyydestä.

Huomenna onkin sitten vapun aatto ja meidät on kutsuttu viettämään iltaa laulun ja yhdessäolon merkeissä Kaarinaan. Toivottavasti trubaduurini ääni kirkastuu huomiseksi, jotta pääsemme ottamaan osaa yhteislauluun. Porukan tuntien siellä lauletaan korkealta ja kovaa. Minä taidan osallistua lahjojeni mukaan: kuunnella muita ja aukoa suutani.

Marjaana

Rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa

Viikkoja onkin vierähtänyt jo vaikka miten monta viime postauksesta… On varmaan ollut kiireitä? Itse asiassa ei. Muutto- ja muutosprosessi ovat vain vieneet huomiota ja energiaa blogilta ja muilta kuvioilta. Olemme tarvinneet aikaa ja tilaa ja ennen kaikkea joutilaisuutta kaupunkikodin muuton ja minun elämäntaparemontin jälkeen ja keskellä.

Rakkauselämämme ei kestä liikaa touhua, vaan vaati rauhaa ja tekemättömyyttä. Tämä ei tietenkään onnistu aina, mutta olemme huomanneet että jos erilaiset askareet vievät ison osan monesta viikonlopusta peräkkäin kuten nyt tapahtui muuttotouhun tiimellyksessä, niin sitten onkin tasoitettava tilanne karsimalla kaikki ylimääräinen pois. Viimeiset viikonloput olemmekin käpertyneet tiiviisti toisiimme ja antaneet monen asian olla. Tämä on myös siksi tarpeen, että kohta alkaa kevätkiireet ja alkukesäänkin jo monenlaista ohjelmaa.

Joutilaisuus ei tarkoita totaalista tekemättömyyttä, mutta sitä se merkitsee, että on runsaasti aikaa vain olla. Hyvin usein se tarkoittaa meidän tapauksessamme sitä, että loikoilemme pitkään aamuisin ja lounaan jälkeen. Tai istumme sohvalla tai ulkosalla kahvikupit käsissämme ja keskustelemme verkkaiseen tahtiin elämästämme. Emme ole sopineet mitään tapaamisia, emme myöskään tee kuin aivan välttämättömimmät työt kuten laitamme ruokaa tai teemme veroilmoituksen. Uimahalliinkin lähdemme vasta sitten kun tuntuu siltä. Kellon merkitys häivytetään lähes olemattomiin. Olemme huomanneet että rakkauselämä kukoistaa joutilaisuudessa.

Marjaana

Uusi kaupunkikoti

Muutama viime viikonloppu, useat arki-illat ja vielä osa pääsiäistäkin on mennyt viedessä muuttoprosessia eteenpäin. Olemme tehneet inventaariota, kierrättäneet, siivonneet, kantaneet, siirtäneet, ajaneet pakulla ympäri Turkua, suunnitelleet ja lopuksi sisustaneet. Eilen illalla istahdimme bruschettojen ja avokadopastan äärelle ystäväperheemme kanssa ja huokasimme tyytyväisyydestä. Uusi asunto alkoi tuntua jo kotoisalta ja kaikki tavarat olivat asettuneet kutakuinkin paikoilleen.

Totesimme yksimielisesti ystäviemme kanssa, että seinät kaipaavat vielä taidetta ja joku kasvi pitää ehdottomasti saada, mutta muuten koti on likimain kunnossa.

Emme kumpikaan ole asuneet länsipuolella Turkua, joten olemme melkoisella tutkimusmatkalla omassa opiskelu- ja kotikaupungissamme. Lauantai-illan ruokapaikaksikin valikoitui poikkeuksellisesti Nerå, missä porokanttarellipitsat maistuivat mainiolta kaiken touhuamisen keskellä.

Muutto koskee tietenkin erityisesti Pekkaa, joka elää arkeaan Turussa, mutta vietämme toki aina silloin tällöin viikonloppuja täällä. Jatkossa ehkä enemmänkin. Koska edellinen kerrostaloasuntomme oli pienen puutaloalueen kyljessä, ei se tuntunut niin kaupunkimaiselta kuin tämä. Kaikki keskustan ihanuudet ovat nyt todella lähellä.  Pekka on myös innoissaan uuden osoitteen tuomasta työpaikkaliikunnasta: vastaisuudessa reilun kolmen kilometrin mittainen matka taittuu  kävellen tai pyörällä. Olemme ihastelleet myös 1930-luvulla rakennetun jugendtalon mittasuhteita, huonekorkeutta, puulattioita, akustiikkaa ja tunnelmaa. Kaivoimme jopa levysoittimen ja vinyylit kaappien pohjalta ja Pekka pyöräytti levyn jos toisenkin lomapäivien aikana. Kyllä vinyyleissä on jotain taikaa…

Nyt kun muutto on ohi, löytyy taas aikaa ja energiaa panostaa myös blogiin, joka on joutunut viime viikkoina aivan sivuun. Mutta nyt muutamia kuvallisia maistiaisia uudesta kaupunkikodistamme ja pääsiäisen vietostamme.

Marjaana

Koko potentiaali käyttöön rakkaudessa!

Mielestäni rakkauselämä on elämän osa-alueista se, joka kiinnostaa ihmistä kaikkein eniten, rakkaudesta myös puhutaan ja kirjoitetaan paljon.

Olen kuitenkin saanut kuulla joitakin kommentteja, joissa kehotetaan vaikenemaan rakkauselämästä. Hyvin monet, tututkin ihmiset, ohittavat blogimme, vaikka he varmasti tietävät että se on meille rakas ja tärkeä harrastus. Luullakseni se johtuu juuri blogimme aihepiiristä. Voin tietysti olla väärässä, mutta sellaisen vaikutelman olen saanut. Onneksi saamme kuitenkin myös positiivista palautetta ja kannustavia kommentteja, mikä tietenkin motivoi jatkamaan.

Olen lukenut, että ihminen alisuoriutuu herkimmin kolmella elämän osa-alueella: menestyksessä (tässä tapauksessa kyse on urasta ja vauraudesta), luovuudessa ja rakkaudessa. Tai ainakaan hän ei käytä kaikkea sitä potentiaalia, mikä hänellä olisi mahdollista. Allekirjoitan väitteen täysin. Rakkaus, menestys ja luovuus ovat kaikki kolme asioita, joihin liittyy valtava määrä tunteita, pelkoja, ennakkoluuloja ja kieroutuneita mielikuvia ja ajatuksia. Tyyliin varakkuus on vain osan etuoikeus ja se vaatii kultalusikkasuussa-lähtökohtaa ja luovuuskin (erityisesti jos puhutaan jo suoranaisesta taiteilijuudesta) on harvojen erityislahjakkuuksien heiniä. Rakkaus on asia joka ehkä kuuluu meille kaikille varallisuudesta ja asemasta huolimatta, mutta ainakaan se ei ole pitkäkestoista ja loppujen lopuksi aina joku käyttää jotakuta hyväkseen ja asiat menevät jossain vaiheessa persilleen eli missään tapauksessa ei kannata heittäytyä rakkauden vietäväksi.

Rakkaus on tunne, mutta se on myös ensisijaisesti tekoja. Rakkaus on myös valintaa ja sen avulla on mahdollisuus kohottaa oma elämänsä jollekin aivan uudelle tasolle. Se että olen uskaltanut nostaa rakkauselämän elämäni tärkeimmäksi osa-alueeksi on antanut niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. En tiedä onko minulla kaikki mahdollinen potentiaali vielä käytössä, mutta ainakin olen pistänyt peliin kaiken sen minkä olen kyennyt. Olen valinnut olla Pekalle lempeä, hellä, kova, epäitsekäs, ystävällinen, kiitollinen, kiltti, avoin, terveen itsekäs, luotettava, luottavainen, avokätinen, läsnäoleva ja rakastava kumppani – ja olen saanut takaisin aivan järisyttävän paljon. Välillä on hirvittänyt ja aina ei ole ihan koko kapasiteetti ollut käytössä kaikilta osin, mutta missään vaiheessa en ole sortunut alisuoriutumaan ja ottanut hälläväliä-asennetta rakkauttamme ja parisuhdettamme kohtaan. Tämä on valinta, josta nautin päivittäin korkojen kera.

Marjaana

Kammottava kanssamatkustaja, lapsellista käyttäytymistä, surkea hotellihuone, märät sukat ja ulosajo

Teimme Pekan bändin keikan vuoksi viikonloppuna pienen tripin Helsinkiin. Hyppäsimme lauantaina Turusta junaan, missä samaan vaunuun kanssamme osui henkilö, joka onnistui aiheuttamaan hämmentävän huonolla käytöksellään tilanteen, missä huomasimme taputtavamme kun kyseinen rouva ohjattiin ulos junasta Karjaalla.

Vaikka yritin varautua verensokerieni todennäköiseen laskuun kantamalla mukanani hedelmiä, niin löysin itseni junamatkan jälkeen nälkäisenä harhailemasta Pasilan Lidlissä tilassa, missä 45-vuotias nainen käyttyäytyi pikemminkin kuin viisivuotias. Onneksi aviomies otti tilanteen haltuun: otti vaimoa kädestä kiinni, kuljetti ohi houkutusten ja keräsi ostoskoriin järkevää syömistä ja minä sentään ymmärsin olla heittäytymättä kaupan lattialle itkupotkuraivoamaan, vaikka mieli teki. Litimärkä sohjo ja vesirapakot olivat vallaneet Pasilan kadut ja saavuimme hotelliin rouvan kengät ja sukat märkinä ja vatsa kurnien. Hotellihuone oli hieman Ruotsinlaivan hyttiä isompi ja sen estetiikka oli suoraan 1990-luvulta. Olin täysin varma, että sänky ei ollut 120 senttiä leveämpi. En tiennyt mitä olin odottanut, mutta huoneen nähtyäni en tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Pekka keskittyi kaivamaan minulle repusta välipalaa, vakuutteli sängyn olevan ainakin 140-senttinen ja mietti miten kenkäni saadaan kuiviksi ennen illan rientoja. Välipala ja pieni lepohetki auttoivat ja hetken päästä olimmekin jo hotellin viihtyisässä aulabaarissa ja minä riemuitsin sieltä löytämästäni kimppakutimesta, johon neuloin hymyssä suin pari kierrosta. Mikä ihana idea!

Illan tilauskeikka oli yksityistilaisuudessa ja illasta muodostuikin todella hauska: tapaaminen bändiperheen kesken pitkästä aikaa oli ihana ja juhlaohjelmasta nauttiminen yllätti minut todella iloisesti. Aamulla en vielä tiennyt jammaavani letkassa Palefacen tahdissa ventovieraiden ihmisten keskellä. Ja miten ylpeä olinkaan Transkaakosta, joka veti taas kerran hienon setin. Kävelimme puolen yön aikaan lähellä olevaan hotelliin ja meillä oli tosi kiva fiilis. Ihanat ihmiset ja musiikki ovat ihmeellisiä asioita.

Aamulla totesimme nukkuneemme hyvin ja myönsin että sänky oli oikein mukava ja riittävän leveä. Hotellin aamiainen oli mainio ja minua nauratti edellisiltapäivän surkeuteni. Seuraavaksi suuntasimme Ateneumiin, missä näimme rakkaan ystävämme ja ihastelimme Suomen taiteen tarina -näyttelyn upeaa ja erilaista esillepanoa. Klassikkoteokset olivat saaneet rinnalleen tuntemattomampia teoksia ja ne oli pantu näytille uudella ja inspiroivalla tavalla. Olimme kaikki kolme todella vaikuttuneita.

Juuri kun olimme saaneet kierroksemme tehtyä Ateneumiin tuli palohälytys ja meidät johdatettiin ilman ulkovaatteita ulos kadulle. Emme kuitenkaan jääneet kärvistelemään sinne ja odottamaan tilanteen kehittymistä, vaan suuntasimme viereiseen kahvilaan, missä seuraamme liittyi nuori taiteilijaystävämme, jonka kanssa inspiroivat keskustelut jatkuivat vielä herkullisen brunssin äärellä Sandrossa.

Illan suussa hyvästeltyämme ystävämme hyppäsimme Turun junaan ja totesimme reissun olleen oikein onnistunut ja monella tavalla hauska ja mukava: musiikkia, taidetta, ystäviä, ihania keskusteluja, viiniä, herkullista ruokaa ja rakkautta&huolenpitoa.

Marjaana

Slaavilaisissa tunnelmissa

Olimme taas viikonlopun Turun puolessa ja lauantain käytimme tavaroiden lajitteluun ja siivoamiseen.  Turun kodin osoitteemme muuttuu pääsiäisenä ja olemme kumpikin aivan fiiliksissä uudesta kaupunkikodistamme. Olen aina haaveillut jugendtalosta korkeine huoneineen ja leveine ikkunalautoineen ja sellaiseen me nyt sitten muutamme. Pekka oli keittänyt kaksi kattilallista jumalaisen hyvää borssikeittoa, mitä lämmitimme ja söimme aina nälän iskiessä ja muuten keskityimme konmarittamaan kakkoskotiamme.

Sunnuntaina Pekka lähti koko iltapäivän kestäviin treeneihin (keikkaa pukkaa) ja minä menin ystävillemme päivähoitoon. Ohjelmassa oli jotain aivan poikkeuksellista minulle, vaan ei heille. Lähdimme nimittäin Turun messukeskukseen Turun seudun mobilistien järjestämälle Talviheikille, missä oli näytillä ja myytävänä niin vanhoja autoja kuin kaikenlaista muutakin rompetta. Myyjien pöytiä oli hauska koluta ja tein mielestäni mainiot löydöt: upean maatuskanuken, kahdet korvakorut ja yhden rintakorun. Estetiikan tajuani puhuttelee tällä hetkellä erityisesti slaavilainen muotokieli ja hieman jäi yksi venäläinen tarjotin, mitä en malttanut ostaa, harmittamaan.

Kierreltyämme kylliksi messukeskuksessa siirryimme ystäviemme kauniiseen kotiin, missä laitoimme yhdessä ihan törkeän hyvää ruokaa, indonesialaista Gado Gado -salaattia, johon kuuluva maapähkinäkastike oli aivan loistavaa. Ystäväperheemme oli juuri kotiutunut Balin matkaltaan ja ohjelmaan kuului tietysti myös matkakuvien katselua ja tuliaisten ihastelua.

Pekka liittyi seuraamme illan suussa ja sunnuntai-ilta kului vauhdilla hauskassa seurassa. Ystävät ovat kyllä elämän suola.

Marjaana

Vuosien suunnittelun jälkeen unelma toteutui: yö saaressa keskitalvella

Olen puhunut koko yhdessäolomme ajan siitä, miten me sitten joskus hiihdetään saareen ja ollaan mökillä  yötä. Ensin lapset olivat liian pieniä, sitten liian isoja mukaan otettavaksi, sitten ei ole ollut kunnon jäitä tai muuten vaan unelma hautautui muiden tekemisten alle. Mutta eilen se sitten tapahtui. Minullahan on ollut koko viikko hiihtolomaa ja Pekkakin otti perjantain vapaaksi, joten pääsimme matkaan jo aamulla.

Lainasimme veljeltäni ahkion johon saimme kätevästi kaikki varusteet yöllistä seikkailuamme varten: untuvapeitot, lämmintä vaatetta ja syötävää&juotavaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kaikki tuttu oli kietoututunut valkoiseen lumipukuun saapuessamme meren rantaan. Hihkuimme riemusta noustessamme suksien päälle ja asetellessamme aurinkolasit silmillemme. Meren jää kestäisi tällä hetkellä mainiosti myös autoilun, mutta unelmaamme kuului ehdottomasti nimenomaan jään yli hiihtäminen. Hiihtomatkamme ei ollut pitkä ja sää oli aivan täydellinen, joten olimme aivan tohkeissamme saavuttuamme mökille. Ensitöiksemme yritimme saada lämpöä mökkiin: päätimme selviytyä sähköpattereilla, koska kylmän ja vanhan savupiipun kuumentaminen tuntui hieman uskaliaalta.

Kiertelimme tutut paikat mökillä ja teimme pienen kävelylenkin jäällä. Näimme muuten merikotkan lähempää kuin koskaan aikaisemmin ja nautimme saariston talven karusta kauneudesta. Kuuma glühwein ja bouillabaisse maistuivat pakkasen ja reippailun jälkeen taivaalliselta. Mökki ei vain tuntunut lämpenevän. Onneksi ranta-aitasta löytyi irtopatteri, jonka Pekka raahasi makuukamariimme tuomaan lisälämpöä. Virittelimme ikkunaan viltin ja pidimme oviverhon visusti kiinni. Illan suussa laitoimme ulos vielä nuotion ja paistoimme bratwurstit, jotka maistuivat niin hyviltä sämpylöiden välissä sinapilla höystettynä. Illalla joimme vielä kuumat rommikaakaot ja sujahdimme vilpoisaan petiin. Meitä nauratti kun halailimme ja yritimme lämmittää toisiamme kylmähkössä yösijassamme. Tässähän on ihan loistava parisuhdevinkki: jos läheisyyttä ei ole tarpeeksi, niin painukaa yhdessä jonnekin paikkaan, missä on ihan helvetin kylmä ja pitäkää sitten toisenne lämpimänä! Se ei nimittäin onnistu ilman läheisyyttä ja fyysistä kontaktia.

Toiset lähtivät hiihtolomaksi etelän lämpöön, toiset luksushotelleihin ja jotkut alpeille harrastamaan oikeaa extremeurheilua. Meidän pikainen wannabe-extrememökkireissumme toimi ihan samalla tavalla kuin kunnon irtiotot. Teimme yhdessä jotakin epätavallista, mistä pidimme kumpikin ja mitä on hauska muistella jälkikäteen…

Mutta  seuraavaksi on kyllä jonkin luksuksen vuoro!

Marjaana

Sinunkaupat – Marjaana ja Pekka tässä hei!

Olemme kirjoittaneet blogiamme päivän yli kolme vuotta ja vietimme eilen ikimuistoisen hääpäivän ja blogin 3-vuotissynttärit Suomen Turussa. Aamulla nukuimme pitkään, iltapäivällä kumosimme pullon sampanjaa ja illan suussa lähdimme kaupungille. Ensin kävimme kiskaisemassa Anniskeluravintola Portissa GT:n aperitiiviksi ja sen jälkeen suuntasimme lempiravintolaamme Mamiin syömään paikan jumalaisen herkullisen menun: fenkolikeittoa tryffelivaahdolla, paras skagen ikinä, loistavaa ankanrintaa yllättävine höysteineen ja lopuksi vielä kotimaista chevreä ja jälkiruuaksi mustikkaa, valkosuklaata ja jukurttia. Kaksi ja puolituntisen oraalisen orgian jälkeen kaipasimme vielä hieman sielun ravintoa ja otimme pari askelta Aurajoen rannassa ja pujahdimme sisään Tiirikkalan ovesta.  Illan viihdyttäjänä oli The Rec  Quintet, joka hurmasi meidät musisoinnillaan.

Täydellinen ilta, jonka aikana teimme päätöksen, jonka olemme antaneet muhia tovin päissämme. Osallistuminen Radion Suomen Iltaan antoi alkusysäyksen ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Aiomme jatkossa kirjoittaa omilla etunimillämme. Silloin kun aloitimme kolme vuotta sitten tämän blogin, emme oikein tienneet mitä olemme tekemässä ja mitä tässä oikein tapahtuu. Jonkin verran nimimerkkien taakse meneminen liittyi myös siiviiliammatteihimme. Nyt on vettä virrannut tarpeeksi niin Aura- kuin Kokemäenjoessakin. Flirttimaisteri ja Trubaduuri pysyy edelleen blogimme nimenä, mutta vastedes teksteissä ovat me,  Marjaana ja Pekka.

 

 

Rakkautta ilmassa – ja se tekee mieli huutaa koko maailmalle!!!

Jos jokin tämän parisuhdeblogin pitämisessä on erityisen mukavaa, niin se että minulle kerrotaan aika usein pienistäkin askelista rakkausrintamalla. Minä en nimittäin naura tai vähättele. Minä riemuitsen sydämeni kyllyydestä jokaisesta pienestäkin liikahduksesta rakkauden suuntaan. Joku on uskaltautunut nettitreffeille, joku toinen on löytänyt uutta vipinää vanhassa suhteessaan ja joku on taas tavannut ihmisen, johon tuntee vetoa… puhumattakaan siitä, kun sitten kolisee oikein kunnolla. Minä luen ja kuuntelen jokaisen viestin ja kertomuksen iho kananlihalla ja kerron niistä tohkeissani T:lle. Siellä täällä – kaiken pimeyden ja räntä- ja lumisateen keskellä on kuulkaa rakkautta ilmassa ja voi taivas, miten ihanaa se on!

Muistan miten tuskallista se oli, kun teki mieli huutaa omaa rakastumisen kokemustaan ihan kaikille. Yritin varmaan pidätellä ja toimia kuten kulttuurissamme on tapana, mutta äärimmäisen heikoin tuloksin. Kerroin rakkaudestamme ihan kaikille, jotka hiukankin jaksoivat kuunnella, tai eivät ymmärtäneet paeta paikalta. Blogi syntyi varmasti osaksi myös siksi, että tarve ei ole kadonnut miltei kymmenen vuoden aikana mihinkään. Rakkaus ja intohimoinen parisuhde ovat sellainen voimavara, joka näkemykseni mukaan muuttaa oikeasti maailmaa – ja olisi perin outoa olla hiljaa tämmöisestä mullistavasta löydöksestä. Minun mielestäni. Onneksi Trubaduuri on kanssani samaa mieltä.

Tällä viikolla ei ole pelkästään amerikkalaislähtöinen rakkauden juhla, joka meillä ystävänpäivänä tunnetaan, vaan myös meidän hääpäivämme ja blogimme 3-vuotissynttärit. Aiomme siis vastaisuudessakin pitää meteliä rakkaudesta, sillä loppupeleissä vain siitä on kysymys.

All you need is love.

F